Olen 26-vuotias mies joka on yksin. En ole koskaan edes seurustellut. Miksi?
Syitä siihen on useampia ja yritän tässä hieman pohtia niitä. Mitä ovat ne virheet joita olen tehnyt ja mitä asioita minun pitää itsessäni kehitää? Täytyy varoa ettei mene ylianalysoinnin puolelle, mutta tykkään pohdiskella asioita syvällisesti ja kirjoittaa niistä. Ja tämä blogaaminen on ollut jotenkin terapeuttistakin.
1. Ympäristö ja asuinpaikkakunta. Asuin todella pienellä paikkakunnalla ja senkin keskustasta asuin kymmenien kilometrien päässä. En tarkoita, että missään tynnyrissä olisin kasvanut, mutta oli se hieman erilaista kun lähdin kotoani pois keskelle kaupunkia opiskelemaan ja yhtäkkiä ympärillä ihmisiä riitti. Nyt niitä varsinkin riittää, kun asun täällä Helsingissä.
2. Ujous. Vielä viisi vuotta sitten uudet opinnot aloittaessani kärsin aivan käsittämättömästä ujoudesta. Mutta onneksi alan opetukseen kuului tosi paljon esitelmiä luokan edessä, vieraiden ihmisten haastattelemista yms. Se oli aivan kamalaa, mutta oli mahtavaa mitä se teki ujoudelleni. Ujous karistui koulun aikana. Toki pieni ujous saattaa vieläkin ajoittain iskeä, ainakin nätissä seurassa... :)
3. Todella huono itseluottamus ja negatiivinen asenne itseäni kohtaan. Pidin itseäni tylsänä ja peiliin katsoessani masennuin, koska pidin itseäni kaiken lisäksi vielä todella rumana. Ajattelin, ettei kukaan voisi minua haluta. Ja kukapa sellaista ihmistä sitten haluaisi... Huono itseluottamus on jäänteitä ylä-aste ajoilta. Ei minua varsinaisesti haukkumasanoilla nimitelty tai kiusattu fyysisesti, mutta kyllä silloin kaikenlaista kommenttia, selän takana puhumista ja ulkopuolelle jättämistä oli. Ääripään introverttinä olin muitten silmissä “outo” hiljainen ja syrjäänvetäytyvä. Noihin aikoihin en tiennyt introverttiydestäni mitään, vaan koin olevani viallinen ja niin pois päin. Varsinkin silloin herkässä iässä otin kaikkien kommentit todella pahasti itseeni. Vaikka ujous on kadonnut, huono itseluottamus ei ole oikein vieläkään täysin korjautunut...
4. Edellisistä asioista johtuva aloitteiden puute. Harvoin mitkään asiat tapahtuvat itsekseen, jos niiden eteen ei mitään tee. Ensimmäisen kerran pyysin tyttöä treffeille oikeastaan vasta viime vuonna... uskomatonta. Mutta enpä senkään jälkeen ole tuolla live-elämässä juuri uskaltanut aloitteita tehdä. Se johtuu osaltaan myös luonteestani. Introverttinä vieraiden ihmisten lähestyminen ja small-talk ei käy oikein luontevasti. Onneksi olen löytänyt nettitreffit ja sen jälkeen olenkin treffailemaan päässyt ihan hyvin.
5. En osaa “iskeä” naisia. Naisia tapaillessa käyttäydyn liian varovaisesti ja liian kaverimaisesti. Olen tavallaan liian kiltti. Ja kiltit miehet eivät tunnetusti saa naisia... Naiset kyllästyvät, kun ei ole sitä kipinää. Varmasti monen mielestä tämä voi olla turhaa miettimistä ja ylianalysointia, koska useimmille tämä “iskeminen” on täysin luonnollista ja tapahtuu kuin itsestään. Mutta toisilla miehillä on hieman ongelmia tässä asiassa itseni mukaanlukien. Hyvä että vihdoin tämän itse tajuan. Vasta äsken kuulin ensikertaa tästä “jänniteen” merkityksestä. Se on aivan oma juttunsa ja taidan kirjoittaa postauksen siitä myöhemmin.
Tällaisia syitä löysin omaan yksinäisyyteeni. Kolmen viimeisimmän takia minulla on yhä edelleen hieman hiljaista naisrintamalla. Näitä kun vähän petrataan, niin eiköhän tässä maaliin kohta päästä... :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti