sunnuntai 31. elokuuta 2014

Kuluneen kuun kuulumiset

Kun vajaa kuukausi sitten viimeksi kirjoittelin, oli minulla muutama mukava tapaus nettitreffeillä kiikarissa joista yhden Liisan kanssa treffitkin alustavasti sovittiin. Pari muuta naista olivat eräs brunette ja blondi jotka molemmat lähestyivät minua itse ensin. Mutta sitten nämä kaikki katosivat. Brunette lopetti vastaamasta ja kaksi muuta eivät enää kirjautuneet koko sivustolle.

Vasta parin viikon päästä Liisa ilmestyi takaisin langoille ja kyseli vieläkö haluaisin tavata. Hänen kanssaan sitten treffeillä käytiin ja ihan mukavaa oli, vaikka ei mitään ihmeempää kipinää heti herännytkään eikä hän ei välttämättä aivan minun tyyppiäni lopulta olekaan. Mutta yhden tapaamisen perusteella ei kannata mitään ihmeempää sanoa suuntaan eikä toiseen. Olen muutenkin huomannut olevani vähän hitaasti lämpenevä ja siksi olen päättänyt, että jos ensitreffit eivät aivan täydellinen katastrofi ole ja niillä on edes hieman mukavaa, niin sitten sovitaan toisetkin treffit.

Lähetin Liisalle seuraavana päivänä viestin netissä (minulla ei ole hänen puhelinnumeroaan, edes treffien päätteeksi en tullut sitä kai ujouttani kysyneeksi)  jossa kiittelin edellisistä treffeistä ja ehdotin seuraavia. Hän ei ole taas sen viestin jälkeen kirjautunut, joten en ole häneltä vastaustakaan saanut. Hänellä olisi kyllä minun puhelinnumeroni, mutta sitäkään kautta hän ei ole yhteyttä ottanut. Minä olen tehnyt mitä tässä vaiheessa voin, mutta jos hänestä ei kuulu, niin antaa olla sen siinä sitten...

Brunettekin vastasi vähän myöhemmin ja pahoitteli kiireitään. Hän vaikutti ihan mukavalta ja koska olimme jo hetken viestitelleet, niin päätin pyytää häntä treffeille. Mutta siihen hän ei enää vastannut ja siitä nyt on jo sen aikaa, että en enää hänen vastausta odotakaan. Tosin nettiviestittelyn perusteella hän ei minussa niin suurta mielenkiintoa herättänytkään, että kovin suurella jännityksellä hänen näkemistään olisinkaan odottanut.

Mutta blondi ilmestyi parin viikon jälkeen takaisin ja hän onkin sitten eri juttu. Meillä löytyy profiiliemme perusteella hämmästyttävän paljon yhteistä ja juuri siksi hän ottikin itse minuun yhteyttä. Viestitellessä on löytynyt lisää yhteistä ja vaikka ei olla vielä montaa viestiä vaihdettu, niin minä päätin jo ehdottaa hänelle tapaamista. Ajatus treffeistä hänen kanssaan jännittää kyllä! Hän ei ole vielä vastannut eikä hetkeen kirjautunutkaan, joten sitä vastausta jännitetään vielä..

Eli kovin vilkasta ei tässä välissä ole ollut treffirintamalla, mutta jouduin tässä kuussa myös itselleni uuden kämppiksen etsimään ja se haku oli kaikkea muuta kuin hiljaista. Laitoin nettiin ilmoituksen ja hakemuksia vain satoi ja satoi. Hassua kun sitä vertaa nettideittailuun. Viikossa sain kymmeniä hakemuksia, muutaman ihmisen kanssa ehdin ”treffata” ja mukavan kämppiksen itselleni löysin. Ainakin uuden kämppiksen siis tässä kuussa itselleni sain. Ensiksi toki kyselin omasta tuttavapiiristä, mutta kukaan tuttu ei juuri nyt ollut asunnon tarpeessa. Kämppikseni on minulle täysin uusi tuttavuus ja se onkin oikeastaan vain ihan hyvä juttu! On aina hyödyllistä tutustua uusiin ihmisiin ja laajentaa omaa tuttavapiiriään. Koskaan ei voi tietää, mitä kaikkea sitä kautta voikaan löytää...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti