Introversion ihanuus

Tiedättehän, kun ollaan normaalien ihmisten kesken istuskelemassa vaikka työpaikan kahvipöydässä ja käydään siinä hyvää keskustelua, niin sitten siellä on näitä ihme hiljaisia hissukoita jotka eivät sano sanaakaan, vaan seuraavat vain sivusta. Juhlissa nuo samat tyypit vetäytyy aina jonnekkin nurkkaan nyhjöttämään. Miksi ei voi tulla sosialisoitumaan sinne isompaan porukkaan kaikkien muiden kanssa? Onko nämä tyypit vain niin ujoja, vai eikö heitä kiinnosta vai miksi he ovat niin epäsosiaalisia ja hiljaisia? Mikä heissä on vikana? Todennäköisesti näissä tyypeissä ei ole mitään vikaa, vaan he ovat luonteeltaan introverttejä. Tiedän tämän itse varsin hyvin, koska olen introvertti ja vieläpä melko ääripäästä.

En ole kuitenkaan aina tiennyt olevani. Aikaisemmin ollessani isossa porukassa, esimerkiksi noissa kahvipöytäkeskusteluissa ihmettelin, että miten toiset pystyy heittämään jatkuvasti juttua ja miksi se ei minulta onnistu? Koin ulkopuolisuutta ja mietin mikä minussa on vikana. Etenkin kun hiljaisuudesta huomauteltiin: "Oletpa sinä puhunut paljon tänään". Joskus juhlissa sain kuulla: "Juohan lisää, kun olet vielä niin hiljainen". Varsinkin tuollaisten kommenttien jälkeen ajattelin olevani viallinen, koska muutkin yrittivät "korjata" minua. Tämä oli osaltaan syynä siihen, miksi minulla oli niin huono itseluottamus. Ajattelin, että minun olisi pitänyt olla jotain muuta kuin olin, eli puheliaampi ja ulospäinsuuntautuneempi.

Vasta pari vuotta sitten tulin tutustuneeksi kunnolla näihin introvertti ja extrovertti -käsitteisiin ja luin Susan Cainin "Hiljaiset" -kirjan. Se oli minulle valtaisa ahaa-elämys. Kirjan jälkeen ymmärsin, miksi olen sellainen kuin olen ja että minussa ei olekaan mitään vikaa. Ja ennen kaikkea, minun ei enää tarvinnut tuntea painetta siitä, että minun pitäisi olla jotain luontoni vastaista! Olen introvertti, ja onnellinen siitä!

Lyhyesti määriteltynä ekstrovertit ihmiset ovat ulospäinsuuntautuneita eli ilmaisevat itseään paljon puhumalla. He nauttivat suuresti ihmisten seurasta, koska he "latautuvat" vuorovaikutuksesta. He tylsistyvät ollessaan yksin. Introvertit toimivat päinvastoin, eli he ovat sisäänpäinkääntyneitä ja he eivät helposti ilmaise itseään puhuen, eli vaikuttavat hiljaisilta ja muutenkin ulospäin tyyneiltä. Introvertit latautuvat mietiskelystä ja yksinolosta. Introvertitkin tykkäävät puhua, mutta ei pinnallisuuksista, vaan syvällisistä asioista. Introvertit inhoavat small-talkia. Introvertit kuluttavat energiaa ihmisten kanssa ollessaan ja meidän täytyy päästä viettämään aikaa yksin. Emme me introvertit silti ole epäsosiaalisia. Me olemme sosiaalisia, mutta pienemmissä määrin. Emme halua isoon laumaan, vaan mieluiten vietämme aikaa kahden kesken.

Introversio on eri asia kuin ujous. Ujous on tuomituksi tulemisen pelkoa, jolloin ujo ihminen ei uskalla ilmaista itseään. Yhtälailla introvertti tai ekstrovertti voivat olla ujoja. Mutta kun ekstrovertti pääsee eroon ujoudestaan, muutos näyttää tietysti suuremmalta kuin ujoutensa karistaneen introvertin kohdalla. Ujoudesta voi päästä eroon, mutta introversio ei ole mitään mistä pitäisi "parantua". Introversio on vahvuus, kun sen itse tiedostaa. Kaikki ihmiset ei tietenkään ole selkeitä ekstroverttejä tai selkeitä introverttejä, vaan suurin osa asettuu noiden ääripäiden välille. Amerikkalaiset ovat enemmän ekstroverttiä ja me jurot suomalaiset enemmän introverttiä kansaa.

Maailmassamme vallitsee ekstroversion ihanne, eli puheliaita ja itseään esille tuovia ihmisiä pidetään mm. älykkäämpinä ja paremman näköisinä. Ja kuten minäkin, on moni introvertti kokenut olevansa viallinen ja että hänen pitäisi olla ulospäinsuuntautuneempi. Se hiljainen ihminen ehkä joskus sattumalta törmää näihin introvertti ja ekstrovertti -käsitteisiin, alkaa etsiä lisää tietoa ja kokee ahaa-elämyksen. Tämän asian pitäisi mielestäni kuulua jo perusopetukseen. Se säästäisi paljolta. Onneksi introversio on viime vuosina jonkun verran noussut mediassa esille ja ihmisten tietoisuuteen.

Jos haluatte syvällisempää tietoa introversiosta, niin suosittelen ehdottomasti Susan Cainin kirjaa "Hiljaiset" ja Laurie Helgoen kirjaa "Introversion voima".

http://avain.net/julkaisut/tietokirjat/hiljaiset-introverttien-manifesti.html

http://neurologicallydifferent.blogspot.fi/2012/09/introversion-voima.html

Imagen artikkeli aiheesta: http://www.image.fi/artikkelit/ylipirteiden-maa

Tässä yksi bloggaaja kertoo omasta introverttiydestään ja kuinka hän oli valaistumisensa kokenut. Tekstissä myös introvertteihin liittyviä harhaluuloja:

http://foreignsands.wordpress.com/2012/01/15/sisaanpainkaantyneisyydesta/

Edellisen blogin kirjoittaja kertoo ettei kaipaa parisuhdetta. Hän on siinä mielessä poikkeus, sillä voin kertoa, että kyllä introvertitkin sitä kaipaavat! Ja sitten kun mennään sinne parisuhteen metsästyksen ja introversion yhteyteen, niin introversio tuo tähän toki omat haasteensa. Ote Laurie Helgoen kirjasta:

Ekstroverteille jotka nauttivat seurustelemisesta, ei ole mikään ongelma tutustua suureen määrään ihmisiä - itseasiassa se on osa hupia. Introvertteillä, joilla on vaan rajallinen määrä energiaa vuorovaikutukseen, täytyy suhtautua harkitsevammin siihen, keitä he tapaavat - mikä onneksi on se, minkä osaamme parhaiten.

Koen tosiaan itse olevani introvertti aikalailla ääripäästä, mutta en ehkä kumppanikseni tahtosi aivan yhtä introverttiä ihmistä. En halua myöskään sitä toisen ääripään suupalttia, mutta kaipaan kuitenkin hieman itseäni ekstrovertimpää ihmistä omaa persoonaani täydentämään.